maanantai 22. lokakuuta 2018



KASTEJUHLA



 Seurakuntavaalikoneen kysymyksissä oli kohta , jossa kysyttiin mikä on kirkon toiminnassa minulle tärkeintä. Vaihtoehdoista sai valita kolme itselleen tärkeintä ja valitsin kirkolliset toimitukset yhdeksi  Häät, rippijuhlat, kaste,hautajaiset - nämä kirkolliset toimitukset kokoavat yhteen sukulaisia, ystäviä, tuttavia pitkienkin matkojen takaa rukoilemaan yhdessä meille tärkeiden ihmisten puolesta siunausta heidän elämänkäännekohdissa tai  maanpäällisen elämän päättymisen johdosta.

Kaste. Kaste on kristittynä olemisen perusta. Kasteessa pienokainen tai jo vanhempikin kastettava liittyy kotiseurakunnan jäseneksi ja maailmanlaajuisen kristillisen kirkon jäseneksi.

Sunnuntaina sain olla mukana  erityisen rakkaan pienokaisen kastejuhlassa. Juhlaa oli suunniteltu ja valmisteltu huolella ja tilaisuus oli hyvin herkkä ja lämminhenkinen.Juhlaan oli kokoontunut pienokaiselle ja hänen vanhemmilleen läheisiä sukulaisia ja pienokaisen kummeja iloitsemaan pienokaisen syntymästä ja  kauniista nimestä, jolla häntä tästedes kutsutaan.

 Pienokaisella oli kastepukuna 75 vuotta vanha kastepuku, jossa pienokaisen isoisoisä oli kastettu ja hänen jälkeensä moni suvun lapsi on kastettu samassa puvussa.  Kastemaljana toimi  pienokaisen mummin kastemaljana toiminut  reilu 50 vuotta vanha lasikulho. Eli perinteitä juhlassa vaalittiin.
 
Kastepappi loi rauhallisen  ilmapiirin ja antoi vanhemmille ja kummeille ohjeita lapsen kasvuun liittyen, kasvattamisessa lasta rohkeaksi ja muut  huomioonottavaksi lapseksi, nuoreksi ja aikuiseksi. Tärkeä ohje meille aikuisille , varsinkin kummeille on, että me aikuiset toimisimme hyvänä esimerkkinä pienokaiselle, hoivaisimme häntä ja pitäisimme häneen yhteyttä monin eri tavoin ja olisimme tukena pienokaisen vanhemmille.

Juhlassa soitettiin ja lauletiin, kahvia juotiin ja herkkuja syötiin ja juteltiin, otettiin valokuvia muistoksi meille kaikille tärkeästä juhlasta. Pienokainen sai paljon onnentoivotuksia ja kauniita lahjoja, kuten kastepapin tuomat Marttojen kutomat suloiset kastesukat. 

Iltarukoukseeni on tullut yksi rakas ihminen lisää, jolle pyydän suojelusta ja  varjelusta ja kaikkea hyvää elämässä.


💗"Sinä päivänä, kun luoja teki sinut, ei hän muuta tehnytkään"💗

 PS 139:13-14



  
- Anja-





                        

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

 
 
Karjalaisen kirkkopyhän kirkkokahveilla tarjoiltiin tällaisia herkkuja

Tänään vietettiin Kirkkonummen kirkossa karjalaisten kirkkopyhää.  Olin siellä seurakuntakuoron mukana laulamassa karjalaisia messulauluja,  kalevalaisella tempolla. Meidän seurakunnassamme on kahdeksan kuoroa, että kaikille halukkaille löytyy sopiva, jos kuorolaulu tuntuu kiinnostavalta.
Seurakuntatalolla karjalaiset olivat järjestäneet karjalaisia herkkuja kahveille. Oli kivaa, olla mukana  laulamassa ja herkuttelemassa. 
Minun suosikkini kirkossamme on n.s. Taizé-messut.  Ensi tiistaina 23.10 klo 19.00 on pääkirkossa sellainen.  Taizé on paikka Ranskassa, jossa yhteisö syntyi isä Robertin luostarin ympärille ja on levinnyt ekumeeniseksi yhteisöksi koko kristittyyn maailmaan. Toistuva meditatiivinen rukouslaulu leimaa messua. Se juuri on mun juttu.    

Musiikillisin terveisin  Päivi Kujasalo