tiistai 18. joulukuuta 2018


                                              TÄHTI ON SYTTYNYT

Muistaakseni en ole käynyt Uudessakaarlebyssa, jota Zacharias Topelius on kutsunut Pohjolan Betlehemiksi. Saimme kuitenkin ikkunaamme koristamaan Uudeenkaarlepyyn tähden, jonka esikuvana ovat toimineet laivojen lyhdyt. 
Uudenkaarlepyyn joulutähtiperinne on peräisin 1700-luvulta ja nyt tähti on syttynyt myös Veikkolaan. Tähti on Betlehemin tähden symboli ja muistuttaa joulun kristillisestä sanomasta.

Tähden seitsemän sakaraa ovat kuin viikon seitsemän päivää, joita Jumala käytti maailman luomiseen
Sininen alaspäin oleva sakara on maailman ja maailmankaikkeuden vertauskuva 
Keltaiset sakarat vastaavat maailmaan virtaavaa taivaallista valoa.
Vihreät sakarat ovat Vapahtajan sytyttämän toivon muistuttaja.
Punaiset sakarat edustavat Jumalan rakkautta, jota ojennetaan koko maailman jokaiselle ihmiselle.
💗
Tulkaa huomenna 19.12 klo 19-20 laulamaan kauneimpia joululauluja Haapajärven kirkkoon 💗
-anja-



     - Anja-





maanantai 3. joulukuuta 2018

                                    Sydämellinen kiitos kaikille äänestäjillemme 💚

                                     Ollaan  yhteyksissä ja  seuratkaa blogiamme

                                        🎄Rauhaisaa Adventinaikaa